sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Murtuman korjaus kudoksia säästäen, mini-invasiivinen leikkaustekniikka

Esa Eskelinen, ELL
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri
  Evidensia Tammisto
  

Monirotuinen 2,3 vuotias Lucy koira loikki toisen koiran kanssa ja sääriluu murtui. Niin joskus käy kun hypyn alastulovaiheessa sääriluuhun tulee isku ja kiertoa. Tällöin sääriluun keskiosa yleensä murtuu pirstaleiksi keskiosastaan, näin kävi Lucyllekin.




Lucyn sääriluun murtuma korjattiin kudoksia säästäen:
- Sääriluun ylä- ja alapäähän tehtiin vain n. 2 cm viilto
- Murtuman tuentaa käytettävä levy vietiin sisään luun pinnalle em. viillosta  ja levy kiinnitettiin lukkoruuveilla.
- Murtuman asento tarkastettiin leikkauksen aikana röntgentutkimuksella. Murtuman keskiosan murtumakappaleita ei tarvitse saada täsmälleen paikoilleen. Riittää, että raajan asento on OK.


Tässä leikkauksen aikana otettuja röntgenkuvia:







Todettiin, että em. kuvassa raajan asento on OK ja murtumakappaleet ovat  riittävän hyvin paikoillaan. Kiinnitettiin loput lukkoruuvit.



Kudoksia säästävällä tekniikalla korjattu murtuma paranee nopeasti ja infektioriskit ovat pienemmät kuin laajalla avauksella tehdyssä korjauksessa. 
Tammiston eläinsairaalassa voidaan käyttää kudoksia säästävää eli  mini-invasiivista  leikkaustekniikkaa, koska meillä Tammistossa on digi-röntgenlaite leikaussalissa.



Leikkaushoidon aikana otetut röntgenkuvat parantavat hoidon laatua.

Leikkauksen aikana otettavat  röntgenkuvat ovat hyvä apu mm. seuraavissa leikkauksissa:

- Virtsakivien poisto virtsarakosta: 
Voidaan tarkastaa leikkauksen aikana onko kaikki kivet saatu pois.

- Selän välilevytyrä -leikkaukset:
Röntgenkuvalla voidaan tarkastaa, että avaus tehdään juuri oikeaan kohtaan. Näin leikkaus voidaan tehdä pienemmästä haavasta ja näin syntyy vähemmän leikkaukseen liittyvää kudostraumaa.

- Lonkkaproteesin asennus: 
Voidaan leikkauksen aikana tarkastaa onko lonkkaproteesikuppi laitettu paikoilleen oikeaan asentoon. 
Jos asento on väärä, asennon korjaaminen on nopeaa ja vaivatonta: proteesikuppi irrotetaan ja laitetaan uudelleen paikoilleen oikeaan asentoon.


Röntgenkuva kissan lonkkaproteesileikkauksen aikana.
Proteesikupin reunassa on metallinen merkkilanka, joka näkyy soikiona.
Valkeana näkyvät esineet ovat leikkausinstrumentteja, mm. haavanlevittäjiä.



- Murtumien korjaus, kun murtuma on hyvin lähellä niveltä: 
Tällöin murtuman kiinnitysvälineille on hyvin vähän tilaa ja on hyvä tarkastaa leikkauksen aikana röntgenkuvasta, että kiinnitysvälineet eivät mene niveleen.

Kuvassa asennetaan kääntölaitetta koiran eturaajan asentovirheen korjaamiseksi.
Yksi kiinnityspinna on laitettu rannenivelen lähelle, nivelen suuntaisesti.
Röntgenkuvalla varmistetaan, että kiinnityspinna on juuri oikeassa paikassa ja oikeassa suunnassa.


- Murtuminen korjaus mini-invasiivisella tekniikalla: 
Ks. yllä Lucyn sääriluun murtuma.

- Suoliluu–ristiluu –liitoksen murtuma / sijoiltaanmeno:
Usein tällainen murtuma / sijoiltaanmeno voidaan kiinnittää ruuvilla kudoksia avaamatta.

Noutaja, 7v, sivukuva. Lantion takaosan murtuma on kiinnitetty levyllä ja ruuveilla.
Ristiluun murtuma on kiinnitetty ruuvilla. Ruuvin etupuolella on merkkipinna.



Sama potilas, kuva eteen-taakse -suunnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.